D'Ascanas: Valssi houkan kuninkaan hovissa


 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Siirry päävalikkoon -> Muut kaupungit, kauppalat ja kylät
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Reo
Ylläpitäjä

Hahmo:
Reodermy


Mukana: 15v, 0kk, 19p
Alkaen: 3.10.02 0:00
Viestejä: 4120
Paikkakunta: Helsinki

Hahmot:
Dimictus
Reodermy
Seraneya
Wilfraen
LähetäLähetetty: Maanantaina 19.10.2009 klo 16:32    Viestin aihe: D'Ascanas: Valssi houkan kuninkaan hovissa
Vastaa lainaamalla viestiä


(( Huivin kanssa pelailimme. ))

Traudi 15.10.104

Illallisen jälkiä keräiltiin pois pöydästä. Ulkona oli pimeää ja pakkanen paukkui hangilla. Kartanon näyttävässä ruokasalissa palvelusväki vaelsi suuren pöydän ja tarjoiluhuoneen väliä ruokailuvälineitä, tarjoiluastioita ja tähteitä kantaen. Kokemus teki työn suorittamisesta vaivattoman vakavaa tanssia, jossa kukin tiesi sanomatta tehtävänsä ja paikkansa, eikä yksikään uhkaavasti kohoava lautaspino saati juomalasitarjotin käynyt lähelläkään putoamista. Palvelijoiden vaatteiden kahinan, astioiden kalinan ja kenkien kopinan lomaan kuului tulisijan roihun iloista rapsahtelua ja ajoittain pöydän ääreen jääneiden ruokailijoiden tyytyväistä huokailua. Salissa oli miellyttävän lämmin, kerrassaan upea ateria painoi vatsassa ja runsaasti tarjoiltu viini jäsenissä, ja herttua Asgerd venytti kätensä kattoa kohti niin nautinnollisesti, että nikamat poksuivat.

"Ah, Lettiera ja Reyr saisivat tulla useammin käymään, jos se saa Odellan valmistuttamaan näin hyvän illallisen." Suupieleen oli tarttunut pieni sokerihippu jälkiruokaleivoksesta, ja Thory ehti ajatuksissaan lipaista sen kitaansa ennen kuin pyyhki suunsa pienen teltan kokoiseen lautasliinaan. Hän löysäsi ähkäisten vyötään vielä vähän ja vilkuili tuikkivin silmin aviomiehensä vatsanseutua, olihan hän ehkä saattanut kenties aiemmin päivällä naljailla puolison kasvavasta vatsakummusta. "Vaikka ei se hyvää meidän linjoillemme tee, vai mitä, rakas?"
Reodermy heilautti vähättelevästi kämmentään pöytäliinalla ennen kuin vastasi: "No, kuten sanoin, suurmiehillä on velvollisuutensa —" Hän nojautui tukevammin tuolinsa selkänojaa vasten. Pienoinen hymy näkyi hänen huulillaan ja kuulsi hänen tyytyväisessä äänessään: "— ja linjansa."
Thory tuhahti huvittuneesti nenäänsä, ja viekkaat silmät kääntyivät katsomaan pöydän toiseen päätyyn. "Hoi, Orrum", hän kutsui sisarenpoikaansa. "Pistä sitä marjasurvosta tännepäin, poikaseni, ei tässä vielä voi luovuttaa."

Pysyvästi pelästyneeltä näyttävä nuorukainen työnsi kuuliaisesti kulhoa pöytää pitkin enoaan kohti, ja Thory kurottautui jokseenkin rahvaanomaisesti vieressään tyhjänä olevien paikkojen yli ottamaan jälkiruoan vastaan. Hänen vieressään istuneet sisaret olivat aikaa sitten vetäytyneet supattamaan "tyttöjen juttuja" (jompikumpi oli arvattavasti aikeissa kihlautua, mutta Thuska paratkoon jos Thorya kiinnosti), joten kohtelias kulhon ojentaminen ei käynyt laatuun. Olisihan Thory voinut odottaa palveluskunnan puuttumista asiaan tai nousta ylös tai juoksuttaa Orrumia, mutta pöydän toisessa päässä istuvan Luannan irvistys oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Etenkin, kun äidin kanssa jutteleva Reyr-veli oli heti juonessa mukana, tiedustellen oliko kenties juomassa jotain kitkerää. Thory iski isoveljelleen silmää ja kauhoi onnellisena marjasurvosta lautasensa kukkuroilleen.

"Se on kyllä sanottava, että vaikka sinua ilokseen käy tapaamassa, Reoseni, niin Mayarnan ruoat eivät sovi samaan lauseeseenkaan tällaisten illallisten kanssa."
"Onkin siis hyvä, että meistä kahdesta jälleen sinä puhuit sopimattomasti", vastasi aliherttua. Thory heilautti protestina vähättelevästi kättään. "Joskin muistuttaisin Mayarnan aterioiden palvelevan sentään hyvää keisarinnaamme", jatkoi Reodermy. Hän oli selkeästikin hyvällä tuulella, vaikkakin — tai kenties juuri sen vuoksi että — Odella oli enemmän ja vähemmän läpinäkyvästi halunnut toistuvasti palata keskustelemaan metsästäjä Randa Lÿx Ruyninpojasta.
"Vaan Odella todellakin onnistui jälleen erinomaisesti. Kukaties pyydän pikkuveljeä hankkimaan kiitoksena jotakin erinomaista hänen seuraaville illallisilleen." Ja näin sanoessaan Reodermy Lÿx Asgerdin katse etsi kauempana sisarensa puoleen kumartuneen Odella Asgerd Luannantyttären näköpiiriinsä. "Mikäli tämä vain käy hänelle ja hänen ensiluokkaisille kokeilleen. Ojennahan sitä marjasurvosta."

"Odellalla tuskin on mitään sitä vastaan", Thory tuumasi tuupatessaan kulhon Reon ulottuville. "Päin vastoin, etten sanoisi." Etäämpänä Orrum lusikoi synkkänä marjoja suuhunsa, katse tiukasti pöydän pinnassa, korvat punoittaen ja yrittäen uutterasti esittää, ettei lainkaan kuunnellut herttuaparin keskustelua. Thory soi siskonpojalleen myötätuntoisen vilkaisun. Poika otti äitinsä ihastuksen jokseenkin raskaasti. Thory ei itse voinut kuvitellakaan omaa äitiään avioitumassa uudelleen, mutta kuten hän huvittuneesti tuhahtaen itselleen jälleen totesi, se johtui lähinnä siitä, ettei Luannan ulottuville ollut Odthinin jälkeen uinut isompaa kalaa. Herttuan katse seurasi laiskasti Luannan ja Reyrin yritystä pitää keskusteluaan täydentävää elehtimistä pienimuotoisena, mutta käsi laskeutui määrätietoisen omistavasti Reodermyn reidelle. Ote halusi kertoa aviomiehelle herttua Asgerdin olevan sentään yhä niin hyvä saalis, ettei parempaa kannattanut tavoitella. Jos aliherttua viestin sattuikin ymmärtämään, ei se hänen arkisen puuhansa läpi välittynyt — hän lusikoi hyvin tyynesti marjoja lautaselleen.

Palaten jälkiruokansa pariin Thory vaihtoi lusikallisten lomasta kestustelun aihetta.
"Mitä Ktrinkan opintoihin kuuluu?"
Reodermy laski kulhon käsistään. "No." Hänen otsaluidensa päällä lihakset kiristyivät aivan aavistuksen verran. "Hetkittäin huomaan hänessä tervettä tuohtuneisuutta parantajan opintojensa äärellä. Hänellä on kuitenkin niin voimakas sielu. Mutta luonnollisestikin Ktrinka yrittää parhaansa."
Mies maistoi varovasti survosta. Se oli yhtä aikaa hemaisevan makeaa ja pirteän kirpeää. Hän laski lusikan lautaselleen ja kätensä samaa matkaa reidelleen. Hän kääntyi katsomaan suoraan Thoryyn. "Hän kasvaa kovaa vauhtia. Kyselee paljon perääsi." Reodermy puristi aviomiehensä kättä, mutta siirsi sen sitten epäröimättä ja kompromisseja tekemättä pois jalaltaan. "Mutta kyllä hän ymmärtää kiireitäsi ja tärkeää asemaasi. Tuleehan hän monessa meihin."
Thory päästi myöntyvän murahduksen nostamatta katsetta lautaseltaan. Pian leveä hymy kuitenkin pyrki nousemaan kasvoille, ja hänen oli jatkettava keskustelua.
"Jos hän tulisi meihin, hän olisi 'tuohtumistaan' hankaluuksissa paljon useammin. Onneksi tytöllä on varsin terve pää ja riittävästi kunnioitusta auktoriteetteja kohtaan."
Reodermy kääntyi jälleen jälkiruokansa puoleen. "Jälkimmäisestä olen toki kanssasi samaa mieltä ja moisista piirteistä varsin hyvilläni." Hänen äänestään saattoi huomata katoavan pehmeyttä. "Joudun kuitenkin myöntämään, etten lainkaan tiedä, mihin ensinmainitullasi saattaisit viitata."
"Muistelisin, ettemme olleet ihan kultapoikia Ktrinkan iässä", Thory vastasi rauhallisesti, joskin pilke silmäkulmassa. "Nykyään tietysti sitäkin siloitetumpia." Hän yskähti nyrkkiinsä, odottaen puolison tulevaa vastaiskua.
Reodermy loi häneen hivenen liian pitkän katseen ennen kuin jatkoi tyynen oloisesti herkutteluaan. "Sikäli kuin minä muistan, sinä et osannut silloin vielä omaa nimeäsikään. Siinä mielessä en olekaan erityisen pahoillani, että hän tulee enemmän minuun kuin sinuun." Hän nuoli hitaasti, maistellen, marjojen mehua huuliltaan. Esitys sai, luonnollisestikin, aviomiehen huomion lähes jakamattomasti itseensä. Tovia myöhemmin Thoryn tietoinen tajunta ehti mukaan, jolloin mies muljautti silmiään ja kääntyi taas oman lautasensa puoleen.
"Ei tyttökään tiedä nimeään", Thory mutisi itsekseen.

Reodermy avasi jo terävästi suunsa, mutta silkin kahina havahdutti heidät molemmat katsahtamaan ympärilleen. Lettiera, Thoryn isosisarista nuorempi, oli palannut pöydän ääreen ja istuutui paikalleen veljensä viereen jotta helmat vain hulmusivat. Pikainen vilkaisu osoitti Odellan siirtyneen Luannan ja Reyrin seuraan. Lettieran nojautuessa pöydän varaan nähdäkseen Reodermyn paremmin hänen pukunsa miehusta tarjosi juuri sen verran antoisan näkymän valkeaa povea, että Thory tiesi sisaren tahallaan keimailevan hänen miehelleen. Luannan nuorempi tytär tuli äitiinsä ulkonäössä ollen yhä kolmenkymmenen ajankierron tienoilla lumoava kaunotar, ja luonteenkin puolella vaarallisessa ja pisteliäässä vaaleaverikössä oli aimo annos äitiään.
"Täälläkö te yhä ahdatte herkkuja napaanne? Thory, possuseni, sinulta loppuu kohta vyö." Sisaren syyttävä sormi tökki tukalasti Thoryn äärimmilleen ahdettua vatsaparkaa. Hän nappasi sisartaan ranteesta ennen kuin loi häneen arvostelevan katseen.
"Paraskin puhumaan, Let, sinä söit niin paljon maustekakkua, että taidat ratketa ulos puvustasi."
Lettiera läimäisi vapaalla kädellään hävytöntä veljeään sormille, kiskaisi kätensä hänen otteestaan ja taikoi kasvoilleen loukatun neidon ilmeen. Katse haki Reodermyn silmiä Thoryn hieroessa mielenosoituksellisesti (ja vanhan kaavan mukaan) sormiaan.

"Onneksi meillä on täällä edes yksi herrasmies. Miten sinä jaksat elää tuon räävittömän luupään kanssa, sitä en voi ymmärtää."
Reodermy hymyili itseään muutaman ajankierron vanhemmalle naiselle. Hän piti Lettierasta kuten hän piti heidän äidistäänkin. Häneen vetosi heidän tyylikäs voimakkuutensa, ja tämä nainen todennäköisesti tiesi sen. Mies nojautui tuolissaan taaksepäin ja nosti toisen kyynärvartensa selkänojan päälle.
"Muistuttamalla itseäni säännöllisesti —", hän totesi katsoen naista rohkeasti silmiin, "— miten miellyttäviä illat Asgerdien kotikartanolla ovatkaan."
Lettiera piti katsekontaktin vakaasti yllä. Hänen aistikas suunsa vääntyi hymyyn ja kurkusta nousi viekoittelevan matalia, hyväksyviä naurahduksia.
"Suorastaan rattoisia", Thory virkkoi nojaten kyynärpäänsä pöytään ja laskien leukansa ristittyjen käsiensä varaan, katkaisten suoran näköyhteyden Lettieran ja Reon välillä. "Ajoittain lähes uuvuttavia. Tyttäresi ovat ihania, Let, mutta kamalan energisiä. Miehesi on varmaan onnessaan saadessaan talon välillä tyhjäksi."
"Herttaista, pikkuveli, mutta sinun pentusi on ihan yhtä villi kuin minun tyttöni. Sitä paitsi —" Lettiera vastasi liioittelevan kärsivällisellä äänellä. Sitten hän nappasi tukevan otteen Thoryn paidanrintamuksesta ja työnsi veljensä takaisin tuolin selkänojaa vasten hymyillen vienosti Reodermylle. "— minä en puhunut sinulle. Kun meillä kerran on edes hitusen älyä ja tenhoa hallitseva mies seurassa, sinä voisit antaa aikuisten hoitaa keskustelun. Velikulta."
"Sanokaahan, arvon leidi —", virkkoi Reodermy leveästi hymyten, "— mahtaako kartanossa lymytä vielä muusikkoja? Mieleni tekisi tanssia."
Sanojensa tueksi hän työnsi lautasensa aviomiehensä eteen ja taputti hitaasti, ilmiselvästi nautiskellen hänen vatsaansa ennen kuin nousi ylös ja tarjosi odottavasti kättään isosiskolle.


Viimeinen muokkaaja, Reo pvm Perjantaina 30.10.2009 klo 3:29, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä pelaajan tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy pelaajan sivustolla MSN Messenger
Reo
Ylläpitäjä

Hahmo:
Reodermy


Mukana: 15v, 0kk, 19p
Alkaen: 3.10.02 0:00
Viestejä: 4120
Paikkakunta: Helsinki

Hahmot:
Dimictus
Reodermy
Seraneya
Wilfraen
LähetäLähetetty: Maanantaina 26.10.2009 klo 2:30    Viestin aihe:
Vastaa lainaamalla viestiä


Lettiera päästi ilmoille jälleen yhden kurkusta kuplivan naurahduksen, nousi seisomaan ja taputti käsiään terävästi. Hän sai osakseen paitsi palveluskunnan, myös kaikkien pöydän ääreen kerääntyneiden huomion. Hän viittasi lähimmän palvelijan luokseen tottuneesti kuin talon oma tytär ainakin ja antoi käskynsä aina tahtonsa saavan naisen sävyyn.
"Tuokaa musikantit saliin, tahdon tanssia."

Palvelijan kiiruhtaessa toteuttamaan toivetta Lettiera siloitteli pukunsa olemattomista rypyistä. Säteilevästi hymyillen hän laski kätensä Reodermyn kädelle ja salli hänen johdattaa itsensä salin avoimelle keskilattialle. Thory mutisi heidän peräänsä jotain herttuan kunnioittamisesta ja aivoverenkierron tukahduttavista koltuista, mutta jäi armottomasti vaille huomiota. Kohtaloonsa alistuen herttua nojautui taaksepäin tuoleineen päivineen, nosti jalkansa pöydälle ja huikkasi Odellan pitämään itselleen seuraa.

Keskilattialla Lettiera seuraili paikalle kiiruhtavia soittajia. "Sääli, ettei asema ole tehnyt hänen karkeille tavoilleen kerrassaan mitään. Minkä tanssin pyydän heitä soittamaan?"
"Valssi houkan kuninkaan hovissa", ehdotti Reodermy epäröimättä ja loi Thoryyn nopean vilkaisun. Katseessa välkähti — kujeilevuus? Koppavuus? Ja sitten se oli poissa. Lettieralle suotiin mitä ihailevin hymy. Silmää iskien nainen kääntyi viittoilemaan muusikoille. Alkutahtien soidessa hän astui tanssiotteeseen ja antoi Reodermyn liidättää heidät varmasti ja taidokkaasti halki salin. Tunnistaessaan musiikin Thory vetäisi juomansa väärään kurkkuun ja oli rojahtaa kumoon. Yllättynyt Odella riensi avuliaasti paukuttamaan pärskivän ja köhivän veljensä selkää. Askelkuvio toi tanssiparin pöytäseurueen kohdalle, ja Lettiera lähetti ilkamoivan lentosuudelman herttuan suuntaan. Thoryn vetäessä jälleen syvään henkeä kirkkaan punaisena kasvoiltaan kantautui sisaren helmeilevän kirkas nauru kuitenkin jo salin toiselta puolen. Aliherttua sentään piti ilmehdintänsä asiallisena ja tyytyi johdattamaan rouvaa läpi voitontanssin. Hänen ei tarvinnut olla enää yhtään ilmeisempi.

"Aviomieheni mauttomuus on harmillinen seikka", myönsi Reodermy askelten lomassa. "Joskin ymmärrän, kehen sisaruskatraallenne suotu tyylitaju on ennen kaikkea käytetty. Sanottava on, että tänäänkin asunne ylistää teitä."
"Olette liian ystävällinen", Lettiera vähätteli tyytyväisen näköisenä. "Pelkäänpä, että Thory on menetetty tapaus. Sivistys olisi pitänyt takoa häneen ajankiertoja sitten. Nyt voimme vain peitellä suurimpia vahinkoja. Lienee rankkaa olla noin kultturelli mies aviossa noin karkean ilmestyksen kanssa. Sisarta ei sentään useimmiten arvioida veljensä perusteella. Tanssitte muuten jumalaisesti."

"Teitä on vain niin erityinen ilo tanssittaa, leidi Asgerd." Reodermyn ääni oli pehmeä ja matala hänen ohittaessaan vihjailut Thoryn sivistymättömästä menneisyydestä sekä arvosteluista, joita Lettieran korviin oli takuulla kantautunut. Sen sijaan hän sanoi hartaasti: "Mitä veljeenne tulee, toivon totisesti hänen osoittautuneen paremmaksi herttuaksi kuin herrasmieheksi."
"Mitä minä olen kuullut, hän hoitaa velvollisuutensa yllättävänkin hyvin. Onhan hänellä hyvä tukiverkko, mutta ei Thory itsekään eilisen teeren poikia ole", Lettiera vastasi vakavalla äänellä. Hän loi parjattuun veljeensä hellän katseen, häilyen hetken miltein haikean rajamailla. Thory puolestaan esitti liioitellun välinpitämätöntä keskustellen suurieleisesti Odellan kanssa. Punapäinen isosisar loi herttuan pään yli tuikkivasilmäisiä katseita tanssiparia kohti, osoittaen ymmärtävänsä hyvin tilanteen ja nauttivansa viihteestä maltillisesta luonteenlaadustaan huolimatta. Kevyesti säpsähtäen Lettiera irtautui ajatuksistaan ja palautti huomionsa tanssipariinsa anteeksipyytävästi hymyillen. Ääneen oli palannut huumorin sävy hänen virkkoessaan: "Olemme hyvin ylpeitä pikkuveljestä. Hänestä tulee vielä suurmies — suuresta suustaan huolimatta."
"Eittämättä", myönsi Reodermy, eikä sanonut enää mitään muuta.

He pyörähtelivät hyväntuulisen valssin loppuun asti. Heitä ei tuntunut häiritsevän edes se, että joku soittajista teki yhdessä tahdissa kammottavan riitasointuisen virheen. Viimeisen viulun hiljetessä aliherttua kumarsi syvään ja johdatti tanssiparinsa takaisin pöydän ääreen.

Lettieran siirtäessä sirosti kätensä hänen kämmeneltään, sanoi Reodermy säteilevästi: "Kiitokseni, että sain jälleen lainata aina yhtä viehättävää kälyäni. Ja Odella, ihastuttavaa, että olette palannut sulostuttamaan seuraa entisestään." Hän laski molemmat kätensä puolisonsa leveille harteille. Thory ei suvainnut huomioida miestään kevyttä nyökkäystä kummemmin. Lettiera puolestaan keräsi helmansa kasaan, istuutui tuoliinsa ja sirkutti Reodermylle väräjävien hengenvetojen lomassa:
"Oi, ilo oli kokonaan minun puolellani. Puolisosi on erinomainen tanssittaja, Thory, kultaseni."

Odella sen sijaan kavahti pystyyn Reodermyn tuolista. "Suo anteeksi, Reodermy, varaan ajattelemattomuuttani paikkaasi."
"Älkää siitä olko pahoillanne", rauhoitteli aliherttua välittömästi. "Olette valmistuttaneet jälleen sellaisia herkkuja, että pelkään pahoin sortuvani ylensyöntiin, jos enää istuudun alas."
Odella hymyili pientä, suoritukseensa tyytyväisen emännän hymyä ja asettui takaisin istumaan.
"Et suinkaan sinäkin haluaisi viedä aliherttuaani parille pyörähdykselle?" Thory tiedusteli keskustelusävyyn Odellalta. "Älä suotta ujostele, tyttöseni, hän on mitä mainioin tanssipartneri ja harrastaa mielellään kevyttä liikuntaa aterian päätteeksi. En haluaisi ylpeillä, mutta osaapa hän jokusen vaikean ja näyttävän muotitanssinkin."
Odella hymähti työlästyneesti veljensä jutuille, mutta Lettieran kasvoilla kujeili ilkikurinen virne. Thoryn ehdotus ei kerännyt sen enempää kannatusta.

"Aa, nyt kun muistankin", lausahti Reodermy suunnaten huomionsa Odellaan. "Tuumin tässä Thorylle aiemmin, josko te ja erinomaiset kokkinne suostuisitte ottamaan vastaan jonkin vaatimattoman, mutta herkullisen lahjan veljeltäni kiitoksena tästä miellyttävästä ja todellakin tarpeeseen tulleesta illasta. Kävisiköhän se päinsä?"
Odellan silmiin syttyi välittömästi lähes kuumeinen palo. "Kävisi, se kävisi oikein hyvin päinsä", nainen ryöpsäytti innostuneella äänellä. Itsekin melkein hämmästyen innostumistaan Odella jatkoi paljon rauhallisemmin: "Vaikka tietenkään minkäänlainen lahja ei ole pienestä perheillallisesta tarpeen."

Thory tuijotti vanhinta sisartaan epäuskoisen huvittuneena. Odella oli sentään jo aikuinen, päälle kolmenkymmenen ajankierron ikäinen nainen, ja lähes täysi-ikäisen pojan äitikin vielä. Silti hän olisi hyvin voinut olla jälleen viidentoista, kun tähtisilmäistä ihastumista seurasi.
"Hienoa", virkkoi Reodermy mutkattomasti. "Minäpä pyydän Randaa hankkimaan jotakin. Kenties hirven tai myskiliskon. Hän on ollut viimeaikoina harvinaisen touhukas suurriistan suhteen. Edellisen kerran Valkotornissa käydessäni Rion valitteli hänen olleen teillä tietymättömillä jo useamman viikon."
"Voi, ettei hänelle vain ole sattunut mitään!" Odella vaikutti aidosti huolestuneelta.
Thory, Lettiera ja yhä kuuntelemattomuutta teeskentelevä Orrum yrittivät kaikki parhaansa mukaan olla sanomatta mitään nasevaa ja murskaavaa arvon leidin tiedoista metsästäjien arjesta. Reodermy puolestaan oli ylen tottunut kaikenlaisiin typeryyksiin ja naiiveihin ajatuksiin, joihin hänen työssään jatkuvasti törmäsi, eikä hän toisaalta parinkaan ajankierron avioelämän jälkeen ollut sinut miehensä sukulaisille naljailemisen kanssa. Niinpä hänen hyväntahtoinen ilmeensä ei värähtänytkään hänen vakuuttaessaan: "Randa voi varmasti mitä parhaimmin. Metsästäjillä on usein tapana jäädä metsiin pitkiksikin ajoiksi — etenkin näin syksyisin kun on niin erinomainen metsästyskausikin."
"Ai, no, sepä hyvä", Odella takelteli selkeästi hämmentyneenä omaa hätääntymistään. "Tietysti Randa, aah, veljesi pitää itsestään huolen. Minä nyt vain, niin, minä en niin tiedä metsästämisestä juurikaan. Mutta jos Thory sillä lailla katoaisi, olisin toki huolissani." Lopulta Odella napsautti suunsa tiukasti kiinni ja karahti vienon punaiseksi kasvoiltaan.

Thory, jota sukulaisilleen naljailu ei juuri vaivannut, puuttui silloin puheeseen.
"Etkä olisi."
Odella oli vallan pöllämystynyt eikä aivan toipunut yllättävästä purkauksestaan. "M-mitä?"
"Jos minä sattuisin katoamaan, sanotaan pariksi viikoksi, kukaan ei kyllä huomaisi, saati huolestuisi. Ihan näin sivumennen sanoen, siis."
Reodermy käänsi kiinnostuneena katseensa puolisonsa päälakeen, muttei virkkonut mitään.
"Ihme synkistelyä", sanoi Lettiera painokkaasti. "Mitäs olet ruvennut tylsäksi kauppiaaksi. Kyllä me sinun puolesta pelkäsimme kun olit sotilas."
"Muistaakseni sinä kyllä toivotit minulle hyvää matkaa hautaan kun rintamalle läksin", Thory lohkaisi. Lettiera purskahti nauramaan.
"Vain sen kerran, ja sinä olit juuri pilannut minun iltani, leninkini ja orastavan suhteeni. Olimmepa me silloin nuoria."
Thory ei voinut olla yhtymättä sydämelliseen nauruun. Odella tyytyi hymähtelemään äidillisesti. Orrum sen sijaan veti tuolinsa lähemmäs aikuisia ja liittyi viimein keskusteluun.
"Sanoitko sinä oikeasti niin enolle?"

"Melko sananmukaisesti. Me olimme silloin, mitä, kahden-kolmentoista? Niillä main. En minä tietysti halunnut Thorylle käyvän mitään, mutta ai hemmetti, että oli ärsyttävä pikkuveli." Lettiera yritti näyttää vakavalta ja kypsältä kertoessaan nuoruutensa hairahduksista siskonpojalleen, muttei aivan kyennyt peittämään hilpeyttään. Orrum katsoi silmät suurina Thorysta Lettieraan ja takaisin. Poika ei saanut enää sanaa suustansa, sillä hän ihaili suuresti Reodermya ja arasteli hänen seurassaan puhumista. Olihan poika kyllä muutenkin aransorttinen, herkkä ja miellyttävä miehenalku, mutta normaalioloissa hänestäkin löytyi Asgerdien suvussa niin yleinen naljailun lahja. Orrum helli salaa romanttisia haaveita sotilaan urasta, mutta äitinsä ainokaisena ja silmäteränä ei ollut pääsemässä lähellekään mitään vaaraa muistuttavaa. Niin hän kuunteli innolla Thoryn vanhoja sotamuistoja ja ihaili Reodermya etäältä.

Thory tuhahti. "Kaikenlaisia toivotuksia minä olen kyllä rintamalle lähtiessä saanut. Miten sinä, kultaseni, oliko sinun sisaruksillasi tapana lähettää sinut kyynelsilmin vai tappouhkauksin matkaan?"
"Kaikkea sinäkin kysyt", Reodermy tuumasi eikä voinut olla kohottamatta hivenen kulmiaan keskustelunaiheelle. "Mokoma harvemmin oli meillä tapetilla, jos nyt ylipäätään kukaan tiesikään komennusajoistani. Tietysti sitä minulta odotettiin ja ylpeydellä meillä aina rintamalla taistelemisesta puhuttiin. Muuttuivathan asiat sittemmin, mutta olin kuitenkin aikuinen kun Randa luopui urastaan." Randan mainitseminen sai Odellan kohottamaan kiinnostuneena päätään, ja urasta luopumisen mainitseminen Thoryn irvistämään. Mayarnan suurmestarin kulmat kurtistuivat mietteliäästi kun hän ohikiitävän tauon jälkeen lisäsi: "Enpä ole kyllä ikuisuuksiin miettinyt asiaa. Se ei ole ollut ajankohtainen sitten isän kuoleman. Luulen, että pikkusisaret nauttivat leppoisasta elämästään Valkotornissa."

Lettiera taputti ohimennen Thoryn kättä ja tiedusteli mitään vihjailemattomalla äänellä Reodermylta: "Siitä juolahtikin mieleeni, kuinka sievä sisarenne voi? Eikö hän ala olla naimaiässä piankin?"
"Parissa ajankierrossa", nyökytteli mies. "Uskon jonkun kunniallisen miehen vielä pyytävän Anamaen kättä, vaikka kyllä hän vielä itse väittää vähät välittävänsä kosijoista."
Huomaamattomasti hän puristi Thoryn hartiaa jatkaessaan: "Kenties hänellä on isoveljiensä paha tapa löytää naimaikään vasta korkealla iällä."

Hämmentynyt, lähes eksynyt ilme kävi herttuan kasvoilla ennen kuin pieni, hellän huvittunut hymy nousi huulille. Hän pudisteli epäuskoisena päätään, mutta kerrankin ei sanonut yhtään mitään. Muu Asgerdien suku sen sijaan meni aivan solmuun Reodermyn yllättävän itselleen vitsailun johdosta. Vaivaantunut hiljaisuus venyi heidän välillään Lettieran yrittäessä vimmaisasti keksiä soveliasta vastausta lankonsa sanoihin. Odella ja poikansa Orrum kumpikin punoittivat samassa sävyssä, Odella yrittäessään olla ajattelematta avioitumisikään ehtimätöntä Randaa, ja Orrum silkkaa hämmennystään puheenaiheen vuoksi.

"Varmasti sisaresi löytää mieleisensä miehen lopulta, ja onnekas mies hän sitten onkin", Lettiera viimein virkkoi tahdikkaasti epämukavan tauon päätteeksi. Thoryn suupieliä nyki voimakkaasti lausahduksen vuoksi, ja hän kohautti nopeasti toista hartiaansa, täräyttäen miehensä harteellaan lepäävää kättä, mutta jatkoi viisasta vaitioloaan.
"Varmastikin", myönsi Reodermy nyökäten hitaasti. "Entäpä Orrum, etkös sinä tule niin ikään parissa ajankierrossa täyteen ikään? Joko äitisi on ryhtynyt uuvuttamaan sinua vaimoehdokkailla?"

Nuorukainen yllättyi suorasta puhuttelusta ja räväytti silmänsä suuriksi, muttei nolannut itseään hakemalla äidistä tai muista sukulaisista apua. Kuin kasatakseen nöyryytystä nöyryytyksen perään pojan ääni sortui korkeaksi kiekaukseksi, ja hän joutui aloittamaan alusta. "Ei... ei, öh, ei hän ole." Nolostuneena Orrum vaikeni keksimättä mitään sanottavaa. Hänen äidillään sen sijaan oli aiheesta sana jos toinenkin, ja hän jakoi ne kohtalaisen terävään sävyyn, katsoen intensiivisesti poikaansa.
"Orrum on kyllä pian täysi-ikäinen, mutta hän on vielä aivan liian nuori harkitsemaan vakavissaan avioitumista. Toivomme hänen miettivän niin tärkeää päätöstä huolella ja välttävän hätiköityjä, murheeseen päättyviä ratkaisuja." Odella loi vielä viimeisen, tuiman silmäyksen poikaansa ja kääntyi puhumaan Reodermylle sulaen jälleen omaksi miellyttävästi hymyileväksi itsekseen. "Vaikka tietysti äidin velvollisuus on lopulta väsyttää poikansa loputtomalla morsiokandidaattivirralla."
Thory katseli siskonpoikaansa kiinnostuneena. "Jahas, vai olet sinä löytänyt jonkun tytön. Onko sieväkin?"
Orrum polo lehahti kirkkaan tomaatinpunaiseksi ja mutisi jotain epäselvää pöydänpinnalle.
Takaisin alkuun
Näytä pelaajan tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy pelaajan sivustolla MSN Messenger
Reo
Ylläpitäjä

Hahmo:
Reodermy


Mukana: 15v, 0kk, 19p
Alkaen: 3.10.02 0:00
Viestejä: 4120
Paikkakunta: Helsinki

Hahmot:
Dimictus
Reodermy
Seraneya
Wilfraen
LähetäLähetetty: Maanantaina 16.11.2009 klo 14:08    Viestin aihe:
Vastaa lainaamalla viestiä


"Älä kiusaa poikaa", paikalle saapuva Reyr moitti Thorya. Vanhempi veli pörrötti hyväntahtoisesti siskonpoikansa hiuksia ennen kuin istui hänen viereensä. Hiekanruskeahiuksinen suurperheenisä vaikutti räiskyvässä sisaruskatraassaan eksyneeltä harmaavarpuselta ja toimikin usein tasoittavana tekijänä suurten tunteiden näyttämöllä. Nyt hän nojautui leppoisasti kyynärpäidensä varaan ja tarkasteli seuralaistensa kasvoja. Toisella puolen pöytää Luanna liittyi myös seuraan, istuutuen Odellan viereen tuolille, johon Reodermy auttoi hänet istumaan. Vävy sai huomaavaisuudestaan palkaksi hyväksyvän nyökkäyksen ja kevyen käsien kosketuksen.

"Odella kuule, eivät kaikki varhaiset liitot edes tässä suvussa johda tragediaan. Me Mimenan kanssa olemme ihan onnellisia edelleen. Asgerdien kirous hyppää sentään muutamasta jäsenestä ohi." Reyrin kasvot olivat täysin vakavat, mutta äänessä pilkahteli huvittuneisuus. "Orrum on fiksu poika. Anna hänen olla nuori rauhassa."
Reyristä hänen puheenvuoronsa oli ehkä hauska, mutta toisella puolen pöytää Odellan, Lettieran ja Thoryn — kaikki nuorena avioituneita ja vähintään kertaalleen eronneita — kasvot kuvastivat loukkaantuneisuutta. Luanna antoi katseensa kiertää lapsiensa synkillä piirteillä ja kuulosteli hetken kireää ilmapiiriä, huokaisi sitten alistuneesti ja kääntyi Reodermyn puoleen.

"On niin mukava, kun lapset tulevat käymään", hän sanoi hitusen pisteliäästi, mutta hymyillen kohteliaasti. "Odottaako Mayarna pikaista paluutanne, vai jäättekö vielä joksikin aikaa seuraamme?"
"Huomenna minua odotetaan niin D'Ganaksessa kuin Valkotornissakin, mutta tämän iltaa viettäisin enemmän kuin mielelläni seurassanne. Viihdyn joukossanne", vastasi Reodermy, joka ainakin vaikutti selvinneen Reyrin piikeistä täysin vahingoittumattomana. Hän taputti Thorya rauhallisesti olalle ja pudotti samalla katseensa. "Tosin jos tuo Reyrin silmien huvittunut pilke kielii ilmeesi happamoituneen, vaadin sinua piristymään hiukan — sen olet aliherttualle velkaa tällaisen keskustelunaiheen jälkeen."

Thory nojasi päänsä niin taakse, että näki puolisonsa. "Piristy tämän joukkolynkkauksen kohteena nyt sitten. Hmm, satutko osaamaan vielä muitakin lystikkäitä tansseja?"
"Tietenkin", sanoi Reodermy kohauttaen harteitaan. "Muistatko sen Gorgoran tilaaman oivan valssin, jonka hovisäveltäjä Ndifreus julkisti kuunkierto takaperin? 'Elämäni seitsemän kaameinta farssia'. Sen vähemmän fiinin rallatuksen mukaan. Musikanttinne lienevät jo tuttuja sen kanssa?"
"Voisi olettaa. No, jos käsken heidän soittaa, löytänet suvusta jonkun, jonka haluat viedä tanssimaan." Thory ei aivan kyennyt irtautumaan happamuudestaan. Naljailuun ja pikkumaisuuteen sortuavia kun olivat, nämä Asgerdit.
"Mieluusti pyörähtelisin tanssilattialla viehättävien sukulaistesi kanssa —", tuumasi aliherttua, "— mutta kädet puuskassa paikoillaan istuminen ei selkeästikään tee hyvää tuulellesi, tavoillesi tai vatsanseudullesi, joten saisinko luvan?"
Herttua ei voinut olla naurahtamatta huomautukselle. "Kun noin kauniisti pyydät. Suokaa anteeksi", hän sanoi kohteliaasti pöytäseuralleen könytessään ylös tuolistaan.

Pidätetty nauru nyki Thoryn suupieliä kun hän harppoi nurkassaan odottavien musikanttien luo. Herttua ei suinkaan ollut itselleen nauramisen yläpuolella. Pöydän yli Reyr pyysi sovinnoneleenä Odellaa tanssiin, ja jäljelle jääneet Asgerdit tiivistivät rivejään. Ohjeistettuaan soittoniekkoja Thory etsiytyi keskilattialla odottelevan aviomiehensä luo.
"Vai en minä saa edes kotonani mököttää. Määräileväksi on rouvani ruvennut", hän tervehti Reodermya suikaten nopean suukon miehensä suupieleen.

Herra suurmestari tuhahti halveksuvasti nenäänsä eikä osoittanut lainkaan häpeilyn merkkejä tarratessaan puolisoaan tukevasti pakarasta ja siirtäessään hänet lähemmäs. "Mieheni armas jos mitenkään voisi nyt taipua daamin otteeseen ja sulkea suunsa muiden hienojen naisten tapaan", hän murahti ennen kuin päästi irti ja korjasi otteensa asiallisempiin paikkoihin. Musiikki alkoi soida, ja Reodermy vei. Thory oli alkutanssin vaiti, osittain kenties siitä syystä, että daamin osan tanssiminen sujui hieman kangerrellen. Lopulta herttua ei kuitenkaan voinut pitää suurta suutaan kiinni, vaan kujersi teennäisellä äänellä, ujosti ripsiensä lomasta Reodermya katsellen: "Minä niin pidän siitä, kun käyttäydyt omistavasti."

Taustalla soivan sävellyksen paraikaisessa kohdassa vallitsi naurettava melodramatiikka, joka korosti Thoryn esitystä. Reodermy tiukensi otettaan hänestä ja murahti ykskantaan: "Tiedän."
He pyörähtivät, erkanivat ja palasivat jälleen yhteen. Aliherttua ei aivan hymyillyt. Hetken päästä hän sanoi hiljaisemmin, melkein jurosti: "Eikä sinun tarvitsisi edes sanoa sitä lirkutellen."

Thory murahti huvittuneesti ja oli jo vastaamassa, mutta sulki suunsa ennen ensimmäistäkään äännettä. Hän jäi hiljaiseksi ja mietteliääksi, mutta jatkoi keskustelua muutaman pyörähdyksen jälkeen.
"Niin on usein helpompi", hän tunnusti katsoen Reodermya vakavasti silmiin. Äänessä ei ollut teeskentelyn eikä vitsailun häivääkään, ja herttua vaikutti harvinaisen selvämietteiseltä. "Minä rakastan sinua, Reo, mutta tämä, me, se ei ole yksinkertaista." Sanottuaan sanottavansa Thory piti katsekontaktin vakaana, vailla pelleilyn häivääkään.

"Tietenkään se ei ole", vaaleaverikkö sanoi välittömästi.
Musiikki tuli suvantovaiheeseen. Voimakkaan melodian jälkeen hipihiljaa soittavat viulut saivat Reodermyn selvästi varuilleen. Hänen ryhtinsä epäkohdat suoristuivat. Thory tunsi otteen kämmenestään tiukkenevan aivan rahtusen verran. Mitä tahansa aliherttua olikaan ollut sanomassa, ei se tullut ulos. Sen sijaan hän nuolaisi huuliaan ja sanoi — ei, kuiskasi: "Kiitos." Sitten hän rykäisi ja katsoi pois.

Thory salli tilanteen purkautua, puristi vain puolestaan kevyesti Reodermyn kättä. Hän tiesi, ettei hänen aliherttuansa antaisi julkisia hellyydenosoituksia anteeksi, ja tilanteen omituinen herkkyys sai Thoryn varomaan vääriä liikkeitä. Hän yritti epätoivoisesti vaivata aivojaan jonkin sopivan puheenvuoron tai teon toivossa, muttei keksinyt mitään, mikä ei talloisi pahasti Reodermyn varpaille. Lopulta hän päätyi tiedustelemaan pienellä äänellä: "Saanko minä viedä seuraavan tanssin?"

Reodermy toi katseensa hitaasti takaisin. Se oli tulkitsematon, eikä Thory lainkaan tiennyt, mitä odottaa.
"Tiedät, etten osaa moniakaan daamien askelia. Ei. Et." Äänensävyssä ei ollut yhtäkään vihjettä. Se oli matala, miellyttävä ja aavistuksen kova. "Entä jos sen sijaan valitsisit tanssin? Mikä tahansa sopii."

"Jotain railakkaampaa, masurkka ehkä", Thory mietti ääneen. "Herttuan tytärtä riiaamassa." Hän iski mahtipontisesti Reodermylle silmää, irtautui tanssiotteesta ja lähti keskustelemaan soittajien kanssa. Matkalla hän pyysi palvelijaa tuomaan itselleen lasillisen viiniä, ja kertoessaan musikanttien johtajalle toivettaan suki kiivaasti hiuksiaan sekoittaen kuontalonsa pahanpäiväisesti. Saadessaan juomansa herttua kulautti sen muutamalla siemauksella kurkkuunsa ja yritti vakuuttaa itselleen, ettei ollut lainkaan pois tasapainosta. Aivan tavallinen ilta kotitilalla, ei muuta. Thory palasi Reodermyn luo askelluksessaan suunnaton määrä kukkoilua, ja asettui daamin osaan kuin ei elämässään muuta tekisikään. Tanssin alkaessa herttua seurasi kiltisti aliherttuansa viedessä, eikä olisi kuoleman uhallakaan myöntänyt olevansa epävarma, kykenisikö hän tanssitettavaksi Reoa paremmin.
"Keksisimmekö jonkin viehättävän turhanpäiväisen keskustelunaiheen tanssia piristämään?" Thory tiedusteli partneriltaan, lipsahtaen takaisin aatelisneitojen pilkalliseen imitointiin.

"Toki. Onpa sinulla koreat kengät ja tuo sävy todella pukee sinua", sanoi Reodermy lähtiessään askeltamaan.
He vaihtoivat puolta ja jatkoivat kulkuaan. Samalla äänensävyllä aliherttua jatkoi: "Ktrinka todellakin on kysellyt sinua. Hän toivoo sinun ehtivän kiireiltäsi vierailemaan Mayarnassakin."

Rytmikkään musiikin soidessa he vaihtoivat jälleen paikkoja keskenään ja alkoivat pyörähdellä askelten lomassa. Sinä aikana Thory ei saanut sanottua mitään, mutta kun tanssi vaihtui jälleen suoraviivaiseen askellukseen, hän vastasi samaan keskustelusävyyn: "Voit kertoa tytölle, että yritän tulla piipahtamaan ensi viikolla. Ja että minullakin on häntä ikävä."

Keskustelu tyrehtyi jälleen Thoryn joutuessa seuraamaan tarkoin, minne jalkansa asetti. Kun hänellä taas oli aikaa ajatella jotain ylimääräistä, herttua jatkoi turhanpäiväisyyksien linjalla.
"Oletpa hyvällä tuulella. Minun täytynee ruokkia sinua paremmin. Ohops." Pienen lipsahduksen jälkeen Thory oli ketterästi jälleen tasapainossa ja mukana askelluksessa.

"Tämä on hyvin yksinkertaista, mutta varo jalkojasi", hymähti Reodermy. "Ja minä olen hyvällä tuulella. Viihdyn tiluksillanne ja D'Ascanaksessa yleensäkin. Perheesi ylenpalttinen joutilaisuus yhdessä ulkona vallitsevan pimeyden kanssa kykenee parhaimpina hetkinään tekemään turraksi rahvaan työlle ja murheille. Täällä voin hetkeksi unohtaa vainoavat velvollisuuteni."

"Hyvä", vastasi Thory. "Sinulle tekee hyvää rentoutua välillä. Murehdit ja työskentelet liikaa, näivetyt ja kuolet pois, ja kenelle minä sitten voin sanoa näin naurettavia pikkuvaimon latteuksia? Ja tämän tanssin jälkeen minulle kyllä riittää, luulen että illalliseni veti itsensä juuri solmuun."

"En todellakaan tiedä. Luulen, että useimmat arvonsa tuntevat leidit ottaisivat matelemisestasi itseensä — ja yhtäkään karvaista urosta en enää tahdo nähdä mielikuvissanikaan, joten jääköön se aihe. Äh, ja olkoon, ei meidän tarvitse enää tanssia." Reodermy pysähtyi ja tarjosi Thorylle käsivarttaan. "Mitä seuraavaksi, arvon herttua?"

Thory antoi katseensa valua hyvin hitaasti aviomiehen päästä varpaisiin ja takaisin ylös, ennen kuin kohotti kulmaansa ja suvaitsi vastata. "Lienee kohteliasta —", hän tuumi laiskasti, "— palata jututtamaan naisia, mutta antaa Lettieran ja Luannan pitää paikkansa, istutaan vaikka tuonne Orrumin viereen." Samalla Thory tarttui tarjottuun käsivarteen napaten tiukan otteen Reodermyn olkavarresta, mutta antoi miehensä viedä loppuun kavaljeerin roolinsa ja saattaa daamin pois lattialta. Vaaleahiuksinen aliherttua tyytyi vain nyökkäämään ehdotukselle.
Takaisin alkuun
Näytä pelaajan tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy pelaajan sivustolla MSN Messenger
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Siirry päävalikkoon -> Muut kaupungit, kauppalat ja kylät Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa