Kartasto
Selaa kartastoa klikkailemalla pääkuvasta haluamiasi paikkoja. Pitämällä hiirtä paikallaan eri kohdissa pääkarttaa, näet minkä alueen yläpuolella kursorisi on. Kartastoon kuuluu ainoan tunnetun mantereen, Aryan, karttoja. Tällä hetkellä uusittu puoli kartastosta pitää sisällään alueita Reloreasta. Alueet ovat seuraavat: Pohjois-Relorea, Koillis-Relorea, Itä- ja Etelä-Relorea sekä Salonselänniemi. Kartat painavat keskimäärin 50kt, joten niiden latautuminen voi kestää internetyhteyden nopeudesta riippuen kymmenenkin sekuntia.
Suuremmasta kartasta (1300x1300) näet kerralla koko mantereen. Kartta avautuu uuteen ikkunaan. Siihen on merkitty muutamia kaupunkeja ja paikkoja kaikkien valtioiden alueilta, mutta vain osa. Loput löydät selaamalla alueita alla olevasta kartasta.
Arya on Antanyan ainut tunnettu manner. Sitä halkovat Arnarr ja Onys vuoristot sekä merkittävimmät joet Suurtyrsky, Suurkuohu, Tyrsky, Pienikuohu sekä Jomjoki. Mantereella on vain yksi merkittävän suuri järvi, Jakya Järvi. Aavikoituneita alueita ovat Niukamein ja Niyn. Niukamein on aavikoitunut Arnarr Vuorten pysäyttäessä idästä tulevat sateet ja lännessä Pieni Meri ei riitä kosteuttamaan kuivaa maata. Jopa Suurhaara kuivuu ennen aavikkoa. Niyn taas aavikoitui maan huolimattoman käytön vuoksi sekä lännestä tulevien sateiden pysähtymiseen Onys Vuoristoon. Aavikoiden lisäksi on kuivia ruohoaroja, tiheitä havupuumetsiä, sekä nummi- ja lehtoalueita. Arnarr Vuorten korkeimmilla huipuilla sekä muutamalla Onys Vuorten vuorella vallitsee ikilumi. Valtioita Aryassa ja sen tunnetuilla vesillä on kolme: Relorea, Andoria ja Neami.
Uusimattomat kartat
Kartat avautuvat pop-upiin.
Neami
Neami on kiistatta pienin Antanyan kolmesta tunnetusta valtiosta. Se ei ole koskaan osallistunut Suureen Sotaan, vaan on pysytellyt puolueettomana sen alusta lähtien. Neamin rajat ovat olleet suljettuna koko sodan ajan. Neamin koostuu pääsaaresta, sekä kahdeksasta pienemmästä saaresta. Valtion pääkaupunki on Kaputain.
Pieni Meri
Pieni Meri on huomattavan suuri lahti, jossa sijaitsee useita kooltaan sen verran merkittäviä saaria, että ne löytyvät kartastosta. Saarilla liikutaan nykyään paljon sotilaallisissa tarkoituksissa niiden rajanläheisyyden vuoksi. Takameri on syvimmällä sisämaassa oleva Pienen Meren alue. Siellä sijaitsee lukuisia karttaan merkitsemisen arvoisia saaria, kuten kaksoissaaret Nel ja Nima.
Saaristot
Aryan eteläpuolella sijaitsevat Loi Saaret ovat kaikkein lähimpänä Fameadorin magia- ja taistelukoulua. Loi Saarilla ei ole pääsaarta, vaan se koostuu viidestä eri kokoisesta saaresta. Kaakkoisella merellä ovat Nolear Saaret, joiden suurin saari on Jolla. Nolear Saarista vähän matkaa pohjoiseen ovat Kaktus Saaret. Aryan kaakkoispuolella sijaitsevan saariryhmän silmiinpistävin saari on ehdottomasti kaktusta muistuttava suurehko saari. Pääsaaren lisäksi saariryhmään kuuluu neljä pienempää.
Paikannimiä
Lista paikannimistä, jotka Relorean kartoista löytyy.
SALONSELKÄ
Kaupungit ja kylät:
Salonselkä, Aiki, Tofunias, Lehmakse, Is-Malarre, Is-Myosia, Malles, Steinoja, Vaaksas, Elokangas, Sektoria, Wypsilon, Vales, Mian, Erandos, Atsure, Juuvana, Uralie, Nemoses, Aerdas, Era-Asarus, Era-Stain, Ylämalje, Alamalje, Vepsäs, Malina, Osiris
Saaristot:
Malin Saaristo, Atsuna Saaret, Nelija Saaret
Saaret:
Mali, Icu, Mig, Meso, Fektimi, Fija, Ipats, Sorja, Nemos, Ifamos, Aerdas, Ninatsu, Atsu
Kanavat:
Solankavana
Kasvillisuusalueet:
Lehmas
Niemet:
Salonselänniemi, Lehmaksenniemi, Doppelniemi, Tsiranniemi, Mallesinniemi
Lahdet:
Lehmaksenlahti, Lehmojanlahti, Mallesinlahti, Vaaksainlahti, Mainenlahti, Tsiranlahti, Eraninlahti
***
POHJOIS-RELOREA
Kaupungit ja kylät:
Valkotorni, Sardore, Appaloose, Votok, Gidaz, Adraros, Rionz, Panamas, Illegro, Yemso, Eds Dasis, Thuri, Salberin, Vamas Lin, Toskan, Vesman, Tsepauslin, Goswana, Raislin, Candes, Jänkä
Saaret:
Icasain, Nolania
Kasvillisuusalueet:
Suuret Ruohokentät, Kuusisto, Niukamein Aavikko
Niemet:
Votokinniemi, Appaloosenniemi, Maliinniemi, Dasiksenniemi
Lahdet:
Votokinlahti, Voorosinlahti, Gidazinlahti, Dasiksenlahti, Tyrskynlahti, Yemsonlahti
Järvet:
Imosy, Nivana, Itsirius, Danie, Coba
Joet:
Suurtyrsky, Suurhaara
***
KOILLIS-RELOREA
Kaupungit ja kylät:
Irirais, Qaran, Laau, Moraimes, Lyxame, Yurea, Hairn, Kaavanen, Ewez, Trial, Jänkä, Fonatse, Riiac, Asiria, Troi, De-Sara, M'Rauhur, D'Ascanas, Santolen, Da-Toleg, R'Makk, Seloves, Falou, Y'Vaziares, Gnate
Saaret:
Asirus, Isir
Kasvillisuusalueet:
Kuusisto
Niemet:
Wakenniemi, Iriraisinniemi, Cetkotsenniemi, Tuoninniemi, D'Xorbsinniemi, R'Makkenniemi, Vaziresinniemi
Lahdet:
D'Xorbsinlahti, R'Makkenlahti, Enininlahti
Vuoristot:
Arrnarr Vuoret, Lumivuoret
Vuoret:
Mor Palemos, Mor Dasarios, Mor Amex, Mor Deros, Mor Raue, Mor Toleg, Mor Riiac, Mor Selocha, Mor Kallrosia, Mor Tsuna, Mor Niuc
Joet:
Suurtyrsky, Tyrsky, Tuokse, Vuonas, Lähde
***
NIUKAMEIN AAVIKKO: Länsiosa
Kaupungit ja kylät:
Hiost, Amassin, Haamay, Khen, Romas, K'Rojane, Hnas, Na-Nokta, Deseldom
Kasvillisuusalueet:
Niukamein Aavikko
Vuoristot:
Arrnarr Vuoret
Vuoret:
Mor Plaza, Mor Sarjus, Mor Riucham
***
ITÄ- JA ETELÄ-RELOREA
Kaupungit ja kylät:
Vesman, Kiwon, Natten, Umenaale, Dominia, Keimei, Everdin, Kwerdon, Hnas, Nimfe, Laimz, Elvasi, Oniny, Pas Marinia, Pas Lamal, Raurikken, Deseldom, Falle, Sone
Kasvillisuusalueet:
Niukamein Aavikko
Niemet:
Dominianniemi, Everdininniemi, Nimianiemi, Elvasinniemi, Pasorniemi, Fallenniemi
Lahdet:
Dominianlahti, Kwerdoninlahti, Ukemanlahti, Takamerenlahti, Takameri
Järvet:
Naniun, Jainya, Gizäl, Mänye, Tsirpe, Wonnun
Saaret:
Naal
<< Takaisin